Perillä

Saavuimme Torreviejaan lauantaina ja nyt olemme makustelleet espanjalaista elämää muutaman päivän. Me kaikki olemme vielä lomafiiliksissä ja todellisuus siitä, että me asumme täällä, ei ole iskostunut aivoihimme. Luulen sen johtuvan siitä, että pääsemme muuttamaan omaan vuokra-asuntoon vasta ensi viikolla ja meidän kaikki tavarat ovat vielä matkalaukuissa, joka saa aikaan väliaikaisen tunteen. Lisäksi meiltä puuttuu päivärytmi. Menemme nukkumaan ja heräämme miten sattuu, niin kuin lomalaisten kuuluukin. Tämä on oikeastaan ihan rentouttavaakin, sillä viimeiset viikot Suomessa menimme nukkumaan myöhään ja heräsimme aikaisin, koska tehtävää oli niin paljon.  Silti yhä kasvavampi osa sisälläni kaipaa arkea. 

Näissa maisemissa on ihan kiva kirjoitella

Nämä muutamat päivät täällä ovat menneet lämpöön totutellessa. Ollaan etsitty Oona-koiralle maaplänttejä, johon hänen armonsa voisi tyhjentää rakkonsa. Täällä asfalttiviidakossa se on helpommin sanottu kuin tehty. Niinpä Oonakin on tyytynyt paikallisille tavoille lirutella keskelle jalkakäytävää.  Se puistattaa meitä molempia. 

Mies on opetellut espanjalaista liikennekulttuuria. Hyviä harjoituskohteita on ollut ajaa lähimmille ostoskeskuksille Habanerakseen ja Zenia Boulevardille. Me olemme paikallisten tavoin shoppailleet myöhään illalla, kymppiuutisten jälkeen. Jotenkin jaksan aina vain ihmetellä paikallisten elämänrytmiä. Suomessa ihmiset jonottavat aamulla aikaisin kauppoihin, täällä jonotetaan keskiyöllä. 

Olemme käyneet ihastelemassa ulkoapäin uutta asuntoamme ja huristelemassa lasten koulun luona. Tänään käymme vielä tallilla, johon hevosemme saapuvat parin päivän päästä. Hevoset tuo sitä kaivattua rytmiä päiviin ja ehkä itsekin osaan rentoutua sitten, kun on koko perhe koossa. Vaikka tämä alku on tällaista haahuilua, niin koko ajan tämä ratkaisu tuntuu vain oikeammalta meille.