lauantai 20. elokuuta 2016

Koira matkustaa

Vaikka muuttoon liittyy monia isoja päätöksiä, suurimman stressin minulle aiheutti eläinten matkustaminen Espanjaan. Oli alusta asti selvää, että koko perheemme muuttaa tänne. Hevosemme Miki ja Dani,Vilja-ponimme ja Oona-koiramme ovat tärkeä osa perhettämme, emmekä halunneet jättää heitä Suomeen.

Nyt voin jo huokaista helpotuksesta, sillä koko perhe on saapunut Espanjaan. Oona meidän kanssamme lentämällä ja hevoset viikkoa myöhemmin hevosrekan kyydissä. Tässä postauksessa kerron hieman tarkemmin Oonan valmistautumisesta matkaan.


Ensimmäiseksi kun suunnittelee eläinten matkaa ulkomaille,  kannattaa vierailla Eviran-sivuilla. Siellä kerrotaan mitä tuonti- ja vientivaatimuksia on eri eläinlajeille. Eu:n sisällä eläinten matkustaminen on kohtuu helppoa. 

Tunnistusmerkintä
Yksi vientivaatimuksista oman koiran viennissä Suomesta Espanjaan on, että koira on tunnistusmerkitty joko mikrosirulla tai vaihtoehtoisesti tatuoinnilla, jos se on tehty ennen 3.7.2011. Koska Oona on meidän oma kasvatti, ei sillä ollut mikrosirua ennestään eikä tatuointia. Mikrosirun koiralle saa eläinlääkäriltä. 

Raivotautirokotus
Eläinlääkärillä ollessamme laitoimme ajantasalle myös Oonan rokotukset. Päivitimme raivotautirokotuksen, koska koiran täytyy olla mikrosirutettu ennen raivotautirokotuksen antamista. Rokotus tulee olla annettuna 21 päivää ennen matkan alkua ja siitä täytyy olla merkintä lemmikkieläinpassissa. Raivotautirokotus on voimassa 3 vuotta.  Samalla Oonalle annettiin NOBIVAC DHPPi, joka on ns. nelosrokote penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, parvoon ja parainfluenssaan. Lisäksi Espanjaa ajatellen Oona sai NOBIVAC L4, joka  on tarkoitettu koirien aktiiviseen immunisoitiin vähentämään tiettyjen bakteerien ja infektioiden eritystä virtsaan.

Lemmikkieläinpassi
Kaikki rokotukset ja mikrosirutiedot kirjattiin EU:n lemmikkieläinpassiin, joka saatiin eläinlääkäriltä. 
Ennen matkaa halusimme, että Oonalle tehtiin vielä terveystarkastus ja siltä hoidettiin hammaskivet.

Lentolippu
Suunnitellessa matkustamista lemmikkieläimen kanssa,  kannattaa varata hyvissä ajoin lentoliput, sillä lippujen määrä on rajattu ja kaikkiin koneisiin ei oteta lemmikkejä.  Me lensimme Alicanteen Norwegianilla ja jouduimme aikaistamaan päivällä lentoamme, sillä seuraavan päivän koneeseen ei saanut lemmikkiä mukaan, koska se lennettiin toisen yhtiön lentokoneella. Lennolla Oona matkusti lastiruumassa kuljetushäkissä. Kuljetuskustannuksen hinta oli 70 €. 

Lentokentällä
Jokaisella lehtoyhtiöllä on omat säännöt lemmikkieläimen kuljetukseen ja niihin kannattaa huolella tutustua. Vaikka luimme huolella Norwegianin säännöt, jouduimme lentokentällä ostamaan koirallemme isomman häkin. Ohjeiden mukaan lemmikin on pystyttävä nousemaan ylös, kääntymään ympäri ja makaamaan luonnollisessa asennossa kopissa ollessaan. Oona pystyi tekemään tämän kaiken hyvin meidän pienemmässä häkissä, mutta lentovirkailijan mielestä koiran pään päälle ei jäänyt riittävästi tilaa sen istuessa. Kentältä sai ostettua Norwegianin palvelutiskiltä isomman kopin huimalla 225 eurolla. Hinta harmitti, mutta onneksi olimme kentällä riittävän ajoissa, että kerkesimme hankkia uuden häkin ja päästä matkaan. Yleensä kentällä suositellaan olevan noin 1 1/2 tuntia aiemmin. 


Koira haettiin lentokoneeseen eri paikasta, johon menimme yhdessä lentokenttävirkailijan kanssa. Annoin Oonalla eläinlääkärin reseptillä hankkimaani rentouttavaa tahnaa, jotta se ei stressaisi koneessa niin paljon. Lastiruumassa lämpötila on sama kuin koneessa, joten mitään erityistä ei sen puolesta tarvinnut ottaa huomioon. Mitään ylimääräistä ei kuljetushäkissä saanut olla, kuten koiranleluja tms. Alicantessa koiran sai hakea (muistaakseni) 8 ja 9 matkatavarahihnan välistä. Siellä Oona odotti meitä omassa häkissään hyväkuntoisena. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti