maanantai 29. elokuuta 2016

Ensimmäinen koulupäivä

Tänä aamuna ilmassa väreili jännitystä. Herätyskelloa ei torkutettu, vaan ylös pompattiin vieteriukon lailla. Eikä ihme, sillä olihan tänään ensimmäinen koulupäivä. Pihlasta tuli eskarilainen ja Milasta nelosluokkalainen. 

Koulu alkoi poikkeuksellisesti kello 10, jolloin kokonnuttiin yhdessä ruokalaan. Henkilökunta esitteli itsensä ja pidettiin vanhanajan nimenhuuto. Tämän jälkeen oppilaat menivät opettajiensa kanssa luokkiin ja tutustuminen uusiin koulukavereihin alkoi. Tässä vaiheessa oli meidän vanhempien aika poistua. 

 

Tässä tyttöjen fiiliksiä ensimmäiseltä koulupäivältä

Pihla: 
Koulussa oli hauskaa. Sain sieltä kolme mukavaa kaveria, joista yksi oli suomalainen ja muut ruotsalaisia. Tänään tutustuttiin kouluun, käytiin syömässä ja oltiin välkällä. Tänään harjoiteltiin tavuttamaan espanjalaisia sanoja. Se oli vähän vaikeaa.  Tuntuu hyvältä olla eskarissa ja musta on ihan kiva jäädä Espanjaan opettelemaan koulujuttuja.

Mila:
Koulussa oli ihan kivaa. Tänään tutustuimme oppilaisiin ja opettajiin. Meidän ope on kiva. Kavereita löytyi heti ja musta tuntuu, että viihdyn koulussa hyvin. Meillä on pieni luokka, 10 oppilasta. Lukkari vaikutti ihan ok:lta. Vähän liikaa tunteja ja voisi olla lyhyempiä päiviä. Kyllä mä siihen totun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti