sunnuntai 7. elokuuta 2016

Miksi Espanja?

Espanjaan muuttomme on herättänyt ihmisissä monenlaisia kysymyksiä. Kokosin tähän muutaman yleisimmän kysymyksen vastauksineen, joita meiltä on viime aikoina kysytty.


Miksi muutamme vuodeksi ulkomaille?

Niin kauan kuin minä muistan, on elämämme ollut kiireistä ja olemme singonneet projektista toiseen, niin arjessa kuin työelämässäkin. Meillä miehen kanssa molemmilla on vastuulliset työt ,joissa vastaamme isoista projekteista. Lisäksi vuosi sitten perustimme yhteisen yrityksen ostaessamme hevostallin, joten voi kait sanoa töiden seuraavan meitä 24/7. Tiedämme todella mitä sana ruuhkavuosi tarkoittaa ja päivän ensimmäinen lepohetki tarjoutuukin monesti iltauutisten aikoihin.

Lasten mielestä palaverit, työmatkat ja työsähköpostin lukeminen ovat kirosanoja, joita äiti viljelee suustaan liian usein. Kiire saa unohtamaan oman hyvinvointinsa, joka näyttäytyy jatkuvana väsymisenä ja huonona läsnäolona. Meillä on hyvä elämä, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. 

Muutamme ulkomaille, jotta meillä on enemmän aikaa toisillemme ja aikaa pysähtyä arkeen. Samalla haluamme tarjota lapsillemme tilaisuuden nähdä maailmaa ja antaa heille rohkeutta toteuttaa unelmiaan.

Miksi Espanja?

Päällimmäinen syy Espanjan muuttoon on ilmasto. Vaikka meistä kukaan ei inhoa talvea, ajatus jatkuvasta kesästä lämmittää mieltä. Espanja on meille tuttu maa, jossa olemme vierailleet useasti, sillä vanhemmillani on asunto Torreviejassa. He ovatkin yksi syy muuttoomme, sillä haluamme tarjota isovanhemmille ja lapsenlapsille aikaa olla yhdessä, sillä tähän asti yhdessäolo on rajoittunut harvoihin lomiin. Lisäksi Torreviejassa lapset pääsevät Skandinaaviseen kouluun, joka varmasti helpottaa heidän sopeutumista uuteen maahan. 

Missä asumme Espanjassa?

Espanjassa asumme Torrevieja-nimisessä kaupungissa, joka on erityisen kuuluisa hyvästä ilmastostaan ja suolajärvestään. Torrevieja on eläkeläisten suosiossa ja sinne on lentänytkin moni suomalainen "snowbird". Kaupunki sijaitsee Costa Blancalla, lähellä Alicantea.

Olemme onnekkaita, sillä löysimme uuden vuokra-asunnon keskustasta, lyhyen kävelymatkan päästä mereltä. 

Mitä teemme Espanjassa?

Uskon, että perusarki Espanjassa on samanlaista kuin Suomessakin. Lapset ovat päivät koulussa, mies on vuoden opintovapaalla, joten hän etäopiskelee ja minä teen etätöitä. Illat vietämme tallilla.  

Lisäksi ilmoittauduin avoimeen yliopistoon opiskelemaan kauppatieteiden kandidaatin perusopintoja ja aikaisessa on ottaa espanjankielen alkeet haltuun, joten ihan löhöilemään ei Espanjaan mennä.  Silti luotan siihen, että Espanjassa meillä on paremmin aikaa panostaa arjen hyvinvointiimme, johon kuuluu mm. terveellinen ruoka ja liikunta. Miehen tavoitteena on 400 harjoitustuntia ja minulla päästä eroon kertyneistä liikakiloista.

Mitä lapsemme ajattelevat muutosta?

Kysyin lapsiltamme, mitä ajattelet juuri nyt Espanjaan muutosta, kun matkaan on enää alle viikko. 
Mila (10v.): Matka jännittää minua. Espanjassa parasta on, kun siellä ei sada juurikaan vettä ja siellä on lämmintä. Lisäksi on mukavaa, kun asunnossamme on uima-allas. Minua kuitenkin harmittaa, kun kaverit jäävät Suomeen. 
Pihla (6v.): Minusta Espanjaan on hauska muuttaa. Uskon, että tulen pärjäämään ilman tuttuja kavereitakin, sillä luulen että saan siellä uusia. Espanjassa on kivaa, kun voidaan olla uima-altaalla ja mennä mummun kanssa rannalle. Espanjaan muutossa ei mikään ole tylsää. 

Miksi eläimet muuttavat mukanamme?

Eläimet ovat osa perhettämme ja oli itsestään selvää, että koiran lisäksi myös hevoset muuttavat mukanamme Espanjaan. Tuskin vanhempi tyttäremme olisi edes muuttanut Espanjaan ilman omaa poniaan. Haluamme vuoden aikana kehittyä ratsastajina ja viedä hevostemme osaamistasoa eteenpäin. Olemme löytäneetkin hevosillemme tallin, jossa meillä on mahdollisuus saada valmennusta ja ratsutusta hevosillemme. Lisäksi ensi talvena eivät paukkupakkaset keskeytä treenikautta pariksi viikoksi, niin kuin se on joka talvi tehnyt. 

Millä hevoset menevät Espanjaan?

Hevoset matkustavat ilmastoidulla rekalla Espanjaan ja matka kestää arviolta 6 päivää. Hevoset levähtävät eri talleissa matkan varrella. Suurin pelkoni muutossamme onkin se, missä kunnossa hevoset saapuvat Espanjaan. Kuljetuksessa on aina vaarana sairastua kuljetuskuumeeseen, ähkyyn tai erilaisiin virustauteihin. Lisäksi hevoset voivat matkan aikana menettää painoa ja kuivua, jos eivät juo tarpeeksi. Meidän hevoset ovat hyviä matkustajia ja kaksi on tullut Keski-Euroopasta Suomeen, mutta tämä on ehdottomasti pisin matka minkä he ovat matkustaneet. 

Miten koiramme matkustaa?

Koiramme Oona lentää mukanamme Espanjaan. Vaikka kyseessä on pieni koira, joutuu hän matkustamaan ruumassa kuljetusboksissa. Oona on vanha koira, eikä ole ennen lentänyt, joten myös hänen matkustaminen huolestuttaa meitä. Uskon kuitenkin, että lentohenkilökunta osaa asiansa ja Oona pääsee turvallisesti perille.

Ja loppuun vielä yksi extrakysymys itseltä itselleni.

Miksi Hetkessä eläen-blogi?

Haluan tallentaan muistot vuodestamme ja samalla kertoa arjestamme läheisillemme. On ollut myös ihana lukea muiden blogien blogitarinoita ulkomailla asumisesta ja ne ovat vahvistaneet tunnetta, että tämä vuosi on yksi elämämme parhaista päätöksistä. Haluan kirjoittaakin rehellisesti tästä vuodesta, jos se toisi vaikka iloa muillekin kuin meille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti