sunnuntai 21. elokuuta 2016

Koko perhe koossa

Olemme asunneet Espanjassa nyt reilun viikon. Tuntuu hieman oudolta, että me todellakin olemme jäämässä tänne asumaan, emmekä ole vain lomamatkalla. Välillä pitää itseänsä nipistellä, että tämä on oikeasti totta. 
Täällä ollessamme olemme viettäneet arkea kuin lomalaiset. Ilman suunnitelmia tai päivärytmiä. Onhan se ihan hauskaa, mutta jotenkin kaipaan sitä perusarkea. Onneksi hevosten tulo perjantaina toi heti sopivasti rytmiä meidän elämään. Nyt parina päivänä olemme käyneet tallilla sekä aamulla että illalla tarkistamassa, että hevosilla on kaikki hyvin kuljetuksen jäljiltä. Alamme pikkuhiljaa palauttamaan myös hevosia normaaliin liikutusrytmiin ja jatkossa käymme tallilla aina iltaisin, seitsemän aikoihin. Silloin on tarpeeksi viileää ratsastaa.

Uskon että lasten koulun ja harrastuksiemme kautta sujahdamme espanjalaiseen elämään parhaiten mukaan. Tallin omistajaperhe on oikein mukavia espanjalaisia. Heidän kanssa tulee harjoitettua niin englanninkielen puhumista kuin espanjalaisten sanojen oppimista. Tallilla on kolme ihanaa koiraa ja olemmekin oppineet, että espanjaksi niitä kutsutaan luokse sanoilla ben, ben
Mies on aloittanut pyöräilytreenit täällä, käyden nyt päivittäin pyöräilemässä 1-2 h lenkkejä. Eilisellä pyörälenkillä hän tutustui torreviejalaiseen pyöräilijään, saaden kutsun paikallisten pyörälenkeille. 

Lapset odottavat jännityksellä koulun alkua ja uusia ystäviä. Vaikka koti-ikävää ei olekaan, kaipaavat lapset luonnollisesti omia ystäviään Suomessa. Onneksi tänä päivänä on Whats Upit ja monet somekanavat, joiden avulla on helppo pitää yhteyksiä kavereihin ja seurata heidän kuulumisiaan. 
Dani

Kovasti toivomme, että saamme vieraita Suomesta. Ensimmäiset ovat taineet jo varata lentoliput syksylle. Me taas puolestamme menemme joululomalle Suomeen. 

Ensi viikolla muutamme omaan asuntoomme, kun vanhempani tulevat takaisin Espanjan kotiinsa. Hyvästi matkalaukkuelämä. Ihanaa saada tavarat omalla paikoilleen.  Loppuviikosta lomailuun tulee pieni paussi, kun  käyn päivän työreissulla Helsingissä ja shortsit vaihtuu jakkupukuun.  
Vilja

Nyt vihdoin kun on koko perhe koossa, eikä tarvitse huolehtia kenenkään perille pääsystä, tuntuu todella onnekkaalta olla täällä. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että on mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan. Olen huomannut, että perheen kanssa mikä tahansa paikka tuntuu kodilta -sillä koti on siellä, missä perhe on ja nyt meidän koko perhe on koossa.

Kuvat tallilta


4 kommenttia:

  1. Onpa kiva kun voi seurata kuulumisia. Terveisiä perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä pääsee seuraamaan kuulumisia etänä, mutta olette oikein tervetulleita myös paikanpäälle.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hei, olisin kiinnostunut kuulemaan talleista, tallielämästä ja tallivuokrista enemmänkin :)

    VastaaPoista